Hyväksy

Käyttämällä tätä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön

Lue lisää evästeistä

Toimitusjohtaja Staffan Eriksson kiittää yhteistyöstä

Minulla on ollut ilo johtaa EVRYä kolmentoista vuoden ajan ja haluan kiittää antoisasta yhteistyöstä!

Viimeksi kuluneen vuoden aikana mieleeni on noussut ajatus siitä, olisiko EVRYn hyvä saada uusi johtaja. Ja yhtä lailla, olisiko minun hyvä löytää uutta johdettavaa, jotta pysyisin uteliaana ja innostuneena. 

Perusteellisen pohdinnan jälkeen tein päätöksen uuden luvun aloittamisesta. Jatkan nykyisessä roolissani vuoden loppuun ja toimin kevään ajan neuvonantajan tehtävässä tukemassa seuraajani Hannu Mäkimattilan työtä hänen sisäänajovaiheessaan.

EVRY Finlandilla on hyvä johtoryhmä, jonka kanssa on ollut innostavaa tehdä töitä. Viimeisen kahden vuoden aikana olemme uudistaneet ERP-liiketoimintamme strategian ja saaneet markkinoilta paljon positiivista palautetta. Jydacom-liiketoiminta on jatkanut tasaista kasvuaan ja olemme päivittäneet suuren osan tuotesalkustamme. EVRY Finland on kasvanut tänä vuonna yli kaksi kertaa voimakkaammin kuin toimiala keskimäärin, ja samalla olemme parantaneet kannattavuuttamme. Liiketoiminnan kehittäminen jatkuu tulevaisuudessakin, ja toivotan Hannulle ja johtoryhmälle onnea ja menestystä!

Vuoden alussa toteutan unelmani ystävien kanssa tehtävästä Coloradon hiihtomatkasta. Tämän jälkeen katson, mitä uutta työelämä tuo tullessaan. Joitakin houkuttelevia mahdollisuuksia pyörii jo suunnittelupöydällä, mutta haluan ottaa niihin etäisyyttä ennen sitoutumista uuteen.

Vielä kerran lämmin kiitos yhteistyöstä, hauskaa joulua ja menestyksekästä vuotta 2019!

Staffan Eriksson